Visuaalinen havaitseminen

Näkötiedon havaitseminen ja tunnistaminen edellyttävät silmän, silmää liikuttavien lihasten ja näköradan toiminnan lisäksi aivojen näköaivokuoren toimintaa. Silmän verkkokalvolle saapuva kaksiulotteinen kuva ympäristön valoisuuseroista ja väreistä sisältää huomattava määrän tietoa. Näkötiedon käsittely tästä kuvasta edellyttää monipuolista tiedonkäsittelyä ja tapahtuu aivoissa hierarkkisesti alkuvaiheen aistimuksista havainnoksi näkötiedon käsittelyn edetessä asteittain. Näkötiedon käsittelyssä alemman tason toiminnot muodostavat pohjan ylemmän tason toiminnoille.

Näkötiedon käsittelyssä kohteen tunnistusta (mikä?) sekä liikkeiden näinvaraista ohjausta että avaruudellista sijaintia (missä ja miten?) käsittelevät erilliset ratajärjestelmät. Näköhavaitsemisessa kohteen tunnistusprosessi alkaa aivokuorella näköhavainnon varhaisesta käsittelystä eli yksinkertaisten piirteiden, kuten rajapintojen, kulmien, värien ja kontrastien prosessoinnilla. Varhaisen piirre-erottelun jälkeen kuvahahmo alkaa jäsentyä kolmiulotteiseksi kokonaishavainnoksi, joka lopulta tunnistetaan muistissa olevan tiedon pohjalta. Avaruudellisen eli visuospatiaalisen näkötiedon käsittely on pääosin nopeaa ja rinnakkaista, ja prosessit ovat suurelta osin tiedostamattomia. Avaruudellisella havaitsemisella tarkoitetaan sen mieltämistä, miten esineet sijaitsevat suhteessa toisiinsa ja suhteessa havaitsijaan.

Visuokonstruktiivisella toiminnalla tarkoitetaan näköhahmotuksen ohjaamaa jonkin kokonaisuuden kokoamista osista esimerkiksi piirtämällä, rakentamalla tai järjestämällä. Visuokonstruktio vaatii laaja-alaisesti edellä kuvattujen näkötiedon käsittelyn ratajärjestelmien lisäksi liikkeen ja tarkkaavuuden säätelyn onnistumista, riittävää vireystilaa ja tehtävien monimutkaisuuden lisääntyessä yhä enemmän toiminnanohjaustaitoja. Näkötiedon käsittely riippuu monitasoisesta tarkkaavuudesta. Näköhavainnon rakentuminen perustuu suurelta osin valikoivaan tarkkaavuuteen, joka mahdollistaa yksittäisten havaintojen käsittelyn.